top of page

Mikko Kuustonen: Tarvitseeko muusikon olla aina tavoitettavissa?

Päivitetty: 20. kesäk. 2019


Kun villeimpinä keikkavuosina Mikko Kuustosen yörytmi pyörähti lähes ympäri, niin nykyään tälle monen roolin miehelle on tärkeää päästä nukkumaan jo klo 11. KoivuTV:n Johanna on samoilla linjoilla - isoimpia juttuja keikkaelämästä poisjäämisen jälkeen on ollut se, että on saanut takaisin itsemääräämisoikeuden omaan rytmiin ja pääsee nukkumaan silloin kun haluaa. Mikko Kuustonen kertoo Johanna ja kamera -sarjassa siitä, kuinka yökukkujasta tuli aikaisin nukkuja.



Mikko Kuustosen hyvinvointi koostuu oikeasta ravinnosta, liikunnasta ja levosta. Näiden asioiden toteuttaminen ei ole kuitenkaan aina irtolaiselämää viettävälle taiteilijalle kovin helppoa. Kun työ koostuu monesta palasesta ja monien erilaisten asioiden yhteensovittamisesta, säännölliset asiat hoituvat aika huonosti, Mikko kertoo. Kun ikää kertyy, hyvinvoinnin eteen joutuu tekemään enemmän työtä kuin ennen.


Johanna nappasi kameran ja jutteli Mikon kanssa myös siitä, tarvitseeko aina olla tavoitettavissa ja missä menee vapaa-ajan ja työn rajat. Klikkaa videota, niin näet ja kuulet lisää!



Johanna ja kamera -sarjassamme Johanna Koivu tutustuu erilaisiin kaupunkikulttuurin tapahtumiin ja ilmiöihin. Tämänkertainen haastattelu on kuvattu uuden treenikonsepti Trib3:n avajaisissa Helsingissä.



Sinua saattaisi kiinnostaa myös:




 

Seuraa KoivuTV:n ohjelmia some-kanavissamme:


Haluaisitko lisää insipraatiota suoraan sähköpostiisi? Hyvän olon uutiskirjeemme tilaaminen on helppoa ja vaivatonta, se on vain yhden klikkauksen päässä!


KoivuTV on uusi viihteellinen hyvinvointiohjelma ja lifestylekonsepti. Julkaisemme inspiroivia hyvinvointiaiheisia podcasteja, kiinnostavia asiantuntijahaastatteluita ja julkisuuden henkilöiden vinkkejä hyvään oloon ja jaksamiseen.


KoivuTV:n juontajana ja käsikirjoittajana toimii Lauri Tähkä ja Elonkerjuusta tuttu viulisti-näyttelijä, tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja, esiintymisvalmentaja, Life Coach Johanna Koivu.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
  • Black Facebook Icon
  • Black YouTube Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon
bottom of page