top of page

Onnistunut keto - mikä on tällä kertaa toisin?

Päivitetty: 16. toukok. 2021


Kokeilin ketogeenistä diettiä ensimmäisen kerran vuonna 2016. Koin ruokavalion hankalaksi enkä saanut sitä itselleni toimimaan, vaikka yritin sinnikkäästi puoli vuotta. Tänään asia on toisin ja uuteen ruokavalioon siirtyminen tuntui todella helpolta. Mitkä seikat johtivat kohdallani onnistuneeseen ketoiluun ja minkä piti muuttua, jotta kaikki natsasi tällä kertaa?



Vuonna 2016 jaksoin yrittää ketogeenista ruokavaliota puoli vuotta. Vaikka tsemppasin kovasti, en kokenut onnistuvani. Jatkuva nälkä, lihasten heikotus ja energian puuttuminen olivat jatkuvia seuralaisiani. Nämä oireet poistuivat, kun lopetin kyseisen ruokavalion ja lisäsin taas hiilihydraatteja ruokavaliooni. Tiedostan toki, että täysin uudenlaisen ruokavalion aloituksessa haasteet ovat luonnollisia, sillä keho pyrkii sopeutumaan muutokseen. Silti motivaationi ei riittänyt enää 6 kuukauden jälkeen jatkamaan.


Minua kyllästytti ja ällötti runsas rasvan ja proteiinin nauttiminen. Tympäännyin jatkuvaan lihansyöntiin enkä löytänyt sopivia proteiinin korvaajia kasvikunnasta, erityisesti siitä syystä, että pähkinät eivät käyneet. Itse asiassa virheeni nro 1 olikin juuri se, että söin liikaa proteiineja suhteessa rasvoihin. Ketogeenisessä dietissä rasvat kun ovat ykkössijalla, ei niinkään ne proteiinit.


Koin, että ruokavalio vei minulta liikaa aikaa arjessani. Miellyttävien vaihtoehtojen löytäminen tuttujen ruokien tilalle oli haastavaa. Haikailin, kuinka kätevää olisi keittää perunoita jauhelihan seuraksi tai nappasta pari palaa gluteenitonta leipää keskellä kiireistä, liikkuvaa elämää. Koska kehoni ei siedä lainkaan lehmänmaitotuotteita tai pähkinöitä (lukuunottamatta cashew-pähkinää) ja kananmuniakin vain muutamana kertana viikossa, niin se rajoitti ruokavaliotani entisestään. Lampaan- ja vuohenjuustoa sekä -maitoa oli 2016 vähemmän saatavilla kuin tänä päivänä.


Koin ketoilun henkisesti raskaaksi, koska kiellettyjen aineiden lista oli pitkä. Makeita herkkujakin teki kovasti mieli ja taistelin sokerinhimon kanssa. Ruokavalio alkoi tuntua vankilalta. Silloin päätin lopettaa.



Kokeilin ketogeenistä diettiä uudestaan parin vuoden päästä ja silloin oli yhtä hankalaa. Erityisesti energian vähyys ja lyijynraskaat raajat tympäisivät. Kokeilu kesti vähemmän aikaa kuin ensimmäisellä kerralla. Ajattelin, että tämä ei ole minua varten.



Mitkä asiat ovat muuttuneet?


Nykyään ketoilijalle on tarjolla huomattavasti enemmän valinnanvaraa kuin vuonna 2016 tai 2018. Ketosta on tullut trendikäs ruokavalio ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että erilaisia tuotteita kehitellään jatkuvasti ja aiheeseen kuuluvaa tavaraa kaupoissa on paljon. Ilokseni olen pannut merkille, että myös ravintoloissa alkaa olla yhä enemmän ketoystävällistä tarjontaa ja netistä löytää kasapäin hyviä ruokaohjeita, jos oma mielikuvitus keittiössä loppuu kesken.


Muutama vuosi sitten ihastelin Berliinin ravintolatarjonnassa sitä diversiteettiä, jota edistyksellinen suurkaupunki tarjosi. Eräässä suosikkipaikassani, all-day breakfast -kahvilassa, oli saatavilla oli paleota, ketoa, gluteenitonta ja vegaanista listaa. Voitte varmaan arvata, että lähes asuin koko käyntini ajan tässä ihanassa mestassa.



Keto onnistui tällä kertaa seuraavista syistä


Olen tämän tekstin julkaisupäivään mennessä ketoillut neljä kuukautta. Ennenkuin aloitin kolmannen ketokokeiluni, olin ennakkoon panostanut seuraaviin seikkoihin.


Ruuansulatuksen, maksan ja haiman toiminnan tukeminen


Hoidin ruuansulatuselimistöä poistamalla yliherkkyyttä aiheuttavat ruokia-aineet. Käytin säännöllisesti ruuansulatusenstyymejä ja suolahappolisää, jotta ravinnon imeytyminen olisi optimaalista. Ruuansulatusentsyymit tukevat myös haiman toimintaa.


Maksan apuna käytin monipuolista aminohappolisää ja keskityin erityisesti tauriiniin ja glysiiniin. Lisäksi käytin kuuriluontoisesti haiman ja maksan toimintoja tukevia yrttejä, kuten voikukkaa, maarianohdaketta ja nokkosta. Aamuisin join tyhjään vatsaan ruokasooda-sitruunavettä.


Maksan toiminnan tukemisessa on tärkeää huomioida, että tuetaan sekä ykkös- että kakkosfaasin detoksifikaatiota.


Vähähiilihydraattinen ruokavalio


Olin pitkään ennen ketolle siirtymistä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Kehoni oli tottunut hiilihydraattien vähäisyyteen, joten uuteen ruokavalioon siirtyminen oli tällä kertaa yllättävän helppoa.


Nopeiden hiilareiden vähentäminen tukee myös maksan toimintaa, sillä se voi auttaa ehkäisemään rasvamaksan syntyä.



Verensokerien tasoittaminen


Verensokereiden heilahtelua ja jatkuvaa näläntunnetta hillitsemään käytin makeiden ruokien kanssa luomuviljeltyä Ceyloninkanelia. Kanelin käytössä kannattaa muistaa varovaisuus sillä suurina annoksina ja pitkään käytettynä maksan sisältämä kumariini on toksista. Ceyloninkanelissa kumariinia on vähemmän kuin muissa, yleisimmissä lajikkeissa.


Unen arvostaminen


Uneen panostaminen ja riittävän pitkien yöunien mahdollistaminen. Univajeessa on haastavaa pitää yllä uutta ruokavaliota ja herkkuihin lankeaa helpommin. Verensokerien tasaisena pitäminen onnistuu monilta näin myös paremmin.


Maksan toiminnan tukeminen usein näyttäytyy myös parempina unina. Yöheräilyt ovat monilla vähentyneet, kun maksa ei joudu ylitöihin yöllisen puhdistustyönsä aikana.


Mieli on kirkkaampi ja motivaatio uuden ruokavalion ylläpitämiseen on kohdillaan, kun takana on hyvin nukuttu yö.



Seuraavassa ketoaiheisessa postauksessani kerron lisää makeanhimon hillitsemisestä ja siitä, mikä merkitys mielellä on ruokavaliota muutettaessa.


Korostan, että kerron tässä tekstissä vain omista valinnoistani, jotka pohjautuvat vuosien aikana keräämääni tietoon suhteessa oman kehoni tarpeisiin ja toimintaan. En kannusta ketään nauttimaan edellämainitsemiani yrttejä tai lisäravinteita ilman ammattilaiselta saatua asianmukaista ohjeistusta.

 

Seuraa KoivuTV:n ohjelmia some-kanavissamme:




Sinua saattaisi kiinnostaa myös:



KoivuTV on uusi viihteellinen hyvinvointiohjelma ja lifestylekonsepti. Julkaisemme inspiroivia hyvinvointiaiheisia podcasteja, kiinnostavia asiantuntijahaastatteluita ja julkisuuden henkilöiden vinkkejä hyvään oloon ja jaksamiseen.


KoivuTV:n tuottajana ja käsikirjoittajana toimii viulisti-näyttelijä Johanna Koivu. Johanna on myös teatteriohjaaja, esiintymis- ja karismavalmentaja, draaman opettaja, tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja, ratkaisukeskeinen valmentaja LCF Life Coach® Master ja NLP Practitioner. Tutustu myös Johannan perustamaan Karisma Coaching® -valmennuskonseptiin!




Uusi asiakas - haluaisitko, että kartoitetaan sinun elämäntilanteesi? Nyt sinun kannattaa käyttää hyödyksi mahdollisuus ilmaiseen 20 minuutin etäkonsultaatioon Johannan kanssa:

https://www.karismacoaching.fi/yhteys

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
  • Black Facebook Icon
  • Black YouTube Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon
bottom of page