top of page

Anni Hautala ja Tuija Pehkonen: Kun jaksaminen on koetuksella, kaikkein tärkeintä on uni!

Päivitetty: 3. marrask. 2019



Anni Hautala ja Tuija Pehkonen elävät kiireistä, työntäyteistä arkea. Heidän julkinen työnsä parrasvaloissa on hektistä ja yleisön edessä ei ole varaa väsymyksestä johtuviin virheisiin. Kiire ei kuitenkaan näy heidän kasvoillaan. Miten he sen tekevät?


Johanna Koivu nappasi kameran ja lähti kysymään Anni Hautalalta ja Tuija Pehkoselta heidän energisyytensä ja jaksamisensa salaisuutta. TV:stä ja radiosta tutut suosikkijuontajat kertovat KoivuTV:n haastattelussa siitä, kuinka he saavat voimaa ihmisistä: yleisöstä, ystävistä ja tapahtumista.



Kun on tiukka paikka ja töitä on seitsemän päivää viikossa, täytyy jaksamisestaan pitää erityisen paljon huolta. Freesiltä näyttäminen ei tule itsestään. Tässä auttavat kauneusalan ammattilaisten lisäksi oikeanlaiset elämäntavat. Tuija kertookin ajanhallinnasta ja prioirisoinnin merkityksestä. Hän saa energiaa myös oikeanlaisesta ravinnosta ja lisäravinteista. Tuija kertookin "douppaavansa kaiken minkä voi ja omistavansa kaikki mahdolliset vitamiinit ja superfoodit."


Missä asiassa Anni haluaisi tsempata ja mikä on hänen kauneussalaisuutensa? Entä mitä Tuija on oppinut jaksamisestaan kantapään kautta? Katso haastattelumme, jossa nämä positiivisimmaksi helsinkiläisiksi valitut suosikkikasvot kertovat muunmuassa itsensä kuuntelemisen tärkeydestä ja siitä, kuinka he rauhoittavat elämänsä vapaa-ajalla!



Johanna ja kamera -sarjassamme Johanna Koivu tutustuu erilaisiin kaupunkikulttuurin tapahtumiin ja ilmiöihin. Tällä kertaa Johanna vieraili Dots Storen kutsuvierasavajaisissa Helsingissä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:



 

Seuraa KoivuTV:n ohjelmia some-kanavissamme:


Haluaisitko lisää insipraatiota suoraan sähköpostiisi? Hyvän olon uutiskirjeemme tilaaminen on helppoa ja vaivatonta, se on vain yhden klikkauksen päässä!


KoivuTV on uusi viihteellinen hyvinvointiohjelma ja lifestylekonsepti. Julkaisemme inspiroivia hyvinvointiaiheisia podcasteja, kiinnostavia asiantuntijahaastatteluita ja julkisuuden henkilöiden vinkkejä hyvään oloon ja jaksamiseen.


KoivuTV:n juontajana ja käsikirjoittajana toimii näyttelijä, teatteriohjaaja, esiintymisvalmentaja, tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja, ratkaisukeskeinen valmentaja, LCF Life Coach, NLP Practitioner ja Karisma CoachingⓇ -valmennuskonseptin perustaja. Johanna Koivu.

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
  • Black Facebook Icon
  • Black YouTube Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon
bottom of page