top of page
Writer's pictureKoivuTV | Toimitus

Voiko vanhenemista hidastaa kantasolujen avulla, tutkija Christian Drapeau?

Päivitetty: 19. syysk.

Voit olla esimerkiksi 40- ja 50-vuotias ja silti korjautua tai palautua kuin olisit 20-vuotias. Jos saamme enemmän kantasoluja verenkiertoon, palautamme keholle sen oman kyvyn korjata itseään. Joten, kyllä, kelloja voi kääntää taaksepäin, vastaa Christian Drapeau.



Christian Drapeau on tehnyt kantasoluihin keskittynyttä tieteellistä tutkimusta yli 20 v ja hän on matkustanut ympäri maailmaa löytääkseen kasveja, jotka tukevat kantasolujen toimintaa ja elimistön uudistumisprosesseja. Hän on myös kirjoittanut viisi kirjaa, julkaissut useita tieteellisiä tutkimuksia ja on luennoinut yli 50 maassa.


Mihin kantasolujen korjaava vaikutus perustuu?

Christian kertoo, että 30 ikävuoteen mennessä olemme menettäneet noin 90 % punaisesta luuytimestä, mikä tarkoittaa 90 %:n vähennystä verenkiertoelimistössä olevien kantasolujen määrässä. Kantasolut ovat korjausjärjestelmäsi. Joten, kun koko kehosi käy läpi jatkuvaa kudosten uusiutumista, se tarkoittaa, että menetät soluja joka päivä. Ne korvataan joka päivä kantasoluilla. Mutta jos ikääntyessäsi sinulla on yhä vähemmän ja vähemmän kantasoluja, tulee kohta, jolloin sinulla ei ole tarpeeksi kantasoluja soluhäviön kompensoimiseksi. Ja silloin alat kokea ikääntymistä. Tämä tapahtuu jossain vaiheessa noin 30-vuotiaana.


Aloitin työstää tätä aihetta noin 20 vuotta sitten, ja tutkin silloin Klamath järven sinilevän vaikutusta. Yritin ymmärtää, miksi ihmiset saivat apua sydämen toimintaan, toiset ihmiset keuhkojen toiminnan suhteen, jotkut ihmiset kokivat saavansa apua haiman, maksan, ihon, aivojen toiminnan tukemiseen. Eikä meillä ollut mitään ymmärrystä sen vaikutusmekanismista.



Sitten jonkin ajan kuluttua huomasimme, että tämä sinilevä vaikutti aktivoimalla kantasolujen vapautumista luuytimestä lisäämällä kantasoluja verenkiertoon. Dokumentoituani vaikutusmekanismin, aktiivisen yhdisteen, todisteen sen toimivuudesta, niin kaiken tämän jälkeen lähdin maailmankiertueelle tutkimaan  kaikkialta maailmasta kasveja, joita on vuosisatojen ajan dokumentoitu yhdistettävän laajaan valikoimaan terveyshyötyjä sillä ajatuksella, että ehkä ne toimivat aivan kuten tämä sinilevä, joka laukaisee kantasolujen vapautumista, Christian Drapeau kertoo. Joten nyt on olemassa sarja kasveja, joiden on osoitettu aktivoivan kantasolujen vapautumista.


Joten, kun nautit näitä kasveja, niin parin, kolmen tunnin kuluessa voimme havaita merkittävän lisäyksen verenkiertoelimistössä olevien kantasolujen määrässä. Näin siis tehostetaan kehon kykyä korjata itseään.


Katso haastattelumme klikkaamalla ylläolevaa YouTube-linkkiä niin kuulet, millä muilla keinoin kantasoluja voi aktivoida Christian Drapeau'n mukaan.



KoivuTV kiinnostaa, herättää ja koukuttaa!


Johanna Koivu on on hyvinvointivaikuttaja, Lontoosta valmistunut näyttelijä, muusikko, esiintymiskouluttaja sekä terveys- ja hyvinvointimedia KoivuTV:n juontaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Johanna on intohimoinen terveyden tutkimusmatkailija, joka seuraa intensiivisesti viimeisimpiä trendejä ja kansainvälisiä tutkimuksia sekä testaa uusimpia terveyshoitoja ulkomaanmatkoillaan. Johannan luotsaamana KoivuTV jakaa huippuasiantuntijoiden inspiroivat ja tutkimuksiin perustuvat käytännön vinkit, joiden avulla katsoja voi lisätä resilienssiä arkeensa. KoivuTV:ssä Johanna kannustaa kotikatsojia terveystekoihin ja muistuttaa:

Hyvän olon saavuttamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista puurtamista!

Tiesitkö tämän KoivuTV:n juontaja-käsikirjoittaja-tuottaja Johanna Koivusta?


Johanna Koivun olet voinut bongata tuhatpäisen festariyleisön edestä, naistenlehtien kannesta tai lontoolaiselta teatterilavalta. Johanna on työskennellyt esiintyvänä taiteilijana yli 20 vuotta. Hän tuli julkisuuteen Lauri Tähkä ja Elonkerjuun viulistina ja on työskennellyt näyttelijänä niin lontoolaisissa teattereissa kuin kotimaisissa elokuvissakin, viimeisimpänä ilmiöksi noussut Lapua 1976 -elokuva. Johanna on aiemmin juontanut MTV3 Sing Along -ohjelmaa.


Ennen KoivuTV:n perustamista hän on kirjoittanut hyvinvointiblogia Voi Hyvin -lehteen ja Kotilieteen. Johannalla on käytössään laaja holistinen terveystietämys ja hän on opiskellut mm. mentaalivalmennusta, tanssi-liiketerapiaa ja käynyt funktionaalisen lääketieteen ja terveyden geenitestien tulkintakoulutuksia. Johanna on toiminut esiintymisvalmentajana vuodesta 2001 lähtien. Hän on kehittänyt KARISMA Coaching® -valmennuskonseptin sekä KARISMAkoulu Masterclass: Eroon esiintymisjännityksestä -konseptin ja on Kehollisen tunneilmaisun metodi® n kehittäjä.


Tiesitkö tämän KoivuTV:stä?

KoivuTV on viihteellinen terveys- ja lifestylemedia, joka perustettiin vuonna 2016. KoivuTV:n historian toinen tv-tuotantokausi alkoi 6.9.2024.


Voidaan hyvin! <3

Lue lisää ajankohtaisista uutisistamme somessa:



0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentare


  • Black Facebook Icon
  • Black YouTube Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon
bottom of page