Asiantuntijan vinkit: näin ennaltaehkäiset kipuja ja ylläpidät kehon tasapainoa

Updated: Jun 17, 2019

Oletko sinäkin niitä ihmisiä, jotka treenaavat tunnollisesti, mutta jättävät venyttelyt tekemättä? Alamme usein kiinnittää huomiota asiaan, vasta kun elimistö ilmoittaa itsestään lihaskipujen, kolotusten tai nivelongelmien kautta.




Kehonhuolto mielletään usein vähemmän tärkeäksi kuin itse treeni. Fakta on kuitenkin se, että pelkkä aerobinen tai lihaskuntotreeni ei riitä, jos halutaan saavuttaa toimiva ja tasapainoinen keho.


Kysyimme fysioterapeutti, pilatesohjaaja ja tietokirjailija Tuulia Luomalalta, miksi venyttely kannattaa.


Jotta pystymme käyttämään kehoa oikein, on liikkuvuuden ylläpito erittäin tärkeää. Oli tavoitteena sitten 5 kilometrin juoksu, käsilläseisonnan oppiminen tai vuorelle kiipeäminen, täytyy muistaa pohjatyöskentelyn merkitys. Esimerkiksi juoksu vaatii lonkalta tietyn liikkuvuuden ja tietysti voimankin. Liikkuvuus luo suotuisat olosuhteet voiman ja kehonhallinnan kehittämiseksi ja pitää kivut loitolla.

Lihaskireydet altistavat myös rasitusvammoille ja loukkaantumisille.


Vaikka kipuja ei vielä olisikaan, kannattaa tässäkin asiassa muistaa ennaltaehkäisyn merkitys. Lievä lihasepätasapaino ei vielä välttämättä tee ongelmaa näkyväksi, mutta kun aikaa kuluu ja ikää karttuu, alkavat kireydet vetää kehoa väärään suuntaan.


Erityisesti jos tekee istumatyötä, olisi tärkeää löytää aikaa myös huoltavalle kehonhuollolle. Yksipuolinen asento kuormittaa elimistöä ja aiheuttaa ryhdin huononemista.


Venyttely ja lihastasapainon ylläpito suo myös mahdollisuuden hyvän elämänlaadun säilyttämiseksi, kun ikää karttuu. Arkielämän toiminnallisuus koostuu pienistä asioista. Liikkuvuuden väheneminen tulee usein pikkuhiljaa ja salakavalasti.


Omasta liikkuvuudesta huolehtiminen pitäisi olla yhtä tärkeätä kuin että syöt päivittäin. Tuskin kukaan haluaa toimintakykynsä heikentyvän niin, että ei saa esimerkiksi sukkia jalkaan tai vaatteita päälle.

Lisäksi venyttely kohentaa oloa. Kehon tukokset vievät energiaa ja aiheuttavat nuutuneen olon. Kun verenkierto sitten lihasten pidentyessä lisääntyy, aineenvaihdunta paranee ja olo kevenee. Nivelet kiittävät ja unen laatukin saattaa parantua.



Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Onko elimistölläsi tarvittavat rakennusaineet hyvään oloon

Laulaja Irina kokeili Johannan kanssa jännittävää AntiGravityä Lahdessa


Haluaisitko lisää insipraatiota suoraan sähköpostiisi? Hyvän olon uutiskirjeemme tilaaminen on helppoa ja vaivatonta, se on vain yhden klikkauksen päässä!


Seuraa KoivuTV:n ohjelmia some-kanavissamme:

Facebook | Youtube | Instagram | Twitter



  • Black Facebook Icon
  • Black YouTube Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon

TILAA KOIVUTV:N UUTISKIRJE

  • Black Twitter Icon